FiHTA
FiHTA
Terveysteknologian Liiton FiHTAn tehtävänä on parantaa alan yritysten toimintaedellytyksiä. Toiminta on yleishyödyllistä ja tähtää alan profiilin nostoon ja jäsenyritystensä kilpailukyvyn paranemiseen erityisesti globaaleilla markkinoilla. Liiton tavoitteena on saada Suomeen lisää alan yrityksiä, innovatiivisia tuotteita sekä uusia työpaikkoja. Tavoitteisiin pyritään mm. edistämällä alan tutkimusta ja tuotekehitystä.

SUOMEN LÄÄKINTÄTEKNIIKAN VIENTI JATKUI VOIMAKKAANA 2007

Vuosi 2007 oli hyvä Suomen terveysteknologian tuotteiden valmistukselle ja viennille. Lääkintälaitteiden vienti nousi 877 milj. euroon ja nousi siten samalle tasolle kuin edellisenä huippuvuonna. Yli 95 prosenttia kotimaisesta tuotannosta menee vientiin, mikä on osoitus terveysteknologian teollisuuden terveydestä ja dynaamisuudesta. [rivinvaihto]

Viennissä lähes kaikki pääryhmät saavuttivat erinomaiset tulokset. Viennin arvossa laskien saavutettiin uudet ennätykset röntgenlaitteiden, lääkintäkalusteiden, kirurgisten instrumenttien ja hammashoidon kojeiden sekä IVD tutkimusvälineiden viennissä.

Suomalaiset yritykset toimivat enenevässä määrin kokonaisjärjestelmien integraattoreina vastaten näin lopullisen tuotteen laadusta ja toimituksista.

Lue tiedote
Lue koko markkinakatsaus

 

Mylabin onnistuneet strategiavalinnat
TEKNOLOGIAYRITYKSESTÄ PALVELUYRITYKSEKSI

Kliinisten laboratorioiden tietojärjestelmiin erikoistunut Mylab on hyvä esimerkki siitä, miten yritys selviää ja menestyy reagoimalla toimialan muutoksiin. Kotimaan markkinat alkavat nyt olla hallussa, ja seuraava suuri haaste on kansainvälistyminen.

Lue lisää

 

FiHTA ja Tekes vauhdittavat IHE-yhteistyötä
TUOTTAVUUDEN KASVU EDELLYTTÄÄ YHTEENTOIMIVUUTTA

Tietojärjestelmien ja laitteiden yhteentoimivuus on välttämätöntä terveydenhuollon tuottavuuden lisäämiseksi. FiHTA ja Tekes ovat ryhtyneet vauhdittamaan IHE-yhteistyötä, joka ajaa yhteentoimivuuden lisäämistä. Kansainvälisessä IHE-yhteisössä on mukana sekä ohjelmistotoimittajia että terveydenhuollon palveluntuottajia.

Lue lisää

 

TEKNOLOGIAYRITYS VOI SUUNTAUTUA MYÖS KULUTTAJAMARKKINOILLE

Kuluttajien voimaantuminen omaan terveyteensä liittyvissä kysymyksissä on hyvä uutinen terveysteknologian teollisuudelle siitä riippumatta, mikä on tuote. Mutta pitäisikö ja missä määrin teknologiayritysten panostaa kuluttajamarkkinoille?

Lue lisää

 

NÄKÖKULMA
 
Kalevi Virta:
GLOBAALIA PÖRINÄÄ

Terveydenhuollon markkinat ovat olleet kansainvälisiä jo vuosikymmeniä. Alalle suuntaava teollisuus katsoo nykyisin jo automaattisesti kansainvälistymisen tarjoamat mahdollisuudet.

Globaali trendi on kuitenkin saanut uutta vauhtia, kun isot, usein alkujaan tietotekniikkaan keskittyneet globaalit toimijat ovat tulleet vahvasti mukaan terveydenhuollon liiketoimintaan. Microsoft Health Vault, Google Health, IBM tietoteknisine palveluineen, Intel panostuksellaan Continua Health Alliance -tomintaan jne. ovat muuttamassa liiketoiminnan luonnetta.

Perinteinen liike- ja lääkebusiness on nyt suuntautumassa vahvasti palveluliiketoimintaan. Myös kuluttajan rooli ja siten myös kuluttajan generoima liikevaihto näyttävät olevan todella käynnistymässä.

Lue lisää

 

Tulevaa koulutusta
OPERATIIVISEN SAIRAANHOIDON ARKI
 
 
Millaista terveydenhuollon arki todella on? Entä työnkulku ja prosessit? Mistä on päivittäin apua ja mikä vaikeuttaa tekemistä? Muun muassa näihin kysymyksiin paneudutaan Cliniuksen ja FiHTAn järjestämässä seminaarissa, jonka otsikko on Asiakkaasi puheenvuoro: Operatiivista hoitoa ammattilaisille.

Lue lisää

 

FiHTAn uutiskirje

Päätoimittaja

Terhi Kajaste
050 576 5536
terhi.kajaste@teknologiateollisuus.fi

Toimittajat

Martti Ahlstén
0500 582 588
martti.ahlsten@verbi.netppl.fi

Liisa Ahlstén
0400 582 588
liisa.ahlsten@verbi.netppl.fi

Tämä kirje on postitettu FiHTAn kokoamalle postituslistalle. Jos haluat pois listalta, klikkaa alla olevaa linkkiä. Postituslistalle voi ilmoittautua lähettämällä viestin sähköpostiosoitteeseen: terhi.kajaste@teknologiateollisuus.fi

 
Terveysteknologian liitto ry - FiHTA