FiHTAFiHTAn Uutiskirje helmikuu 2009
FiHTA
Terveysteknologian Liiton FiHTAn tehtävänä on parantaa alan yritysten toimintaedellytyksiä. Toiminta on yleishyödyllistä ja tähtää alan profiilin nostoon ja jäsenyritystensä kilpailukyvyn paranemiseen erityisesti globaaleilla markkinoilla. Liiton tavoitteena on saada Suomeen lisää alan yrityksiä, innovatiivisia tuotteita sekä uusia työpaikkoja. Tavoitteisiin pyritään mm. edistämällä alan tutkimusta ja tuotekehitystä.

Vain asiakkaan syvällinen tuntemus tuo menestystä
YMMÄRRYS HOI, ÄLÄ JÄTÄ!

Mittalaitteita valmistavan Mega Elektroniikan toimitusjohtaja Arto Remes kehottaa lääkintälaitteiden valmistajia testaamaan tuotteitaan rohkeasti aidoissa ympäristöissä. Muuta tietä huippuluokan tuotteiden valmistukseen ei hänen mukaansa ole. Ryhmä FiHTAn jäsenyritysten työntekijöitä tutustui asiakkaan työskentelyolosuhteisiin Meilahden sairaalassa.

Lue lisää

 

TIE IDEASTA KANSAINVÄLISEKSI TUOTTEEKSI ON PITKÄ

Tie kliinisten laitteiden kansainvälisille markkinoille on pitkä ylämäki. Ei riitä, että tuote on hyvä eikä edes, että potilaat hyötyvät siitä. Työntöapu on välillä tarpeen.

Nexstim Oy on hyvä esimerkki siitä, miten hitaasti kliinisen laitevalmistajan huipputuote siirtyy ideasta kansainväliseksi tuotteeksi.

Lue lisää

 

Feelgood-hanke ryhtyy pilotoimaan terveystaltiota
KANSALAISKESKEISYYS UUDISTAA KOKO HYVINVOINTISEKTORIN

Kansalaiskeskeisyys on radikaali ajattelutavan muutos terveydenhuollon palveluiden järjestämisessä. Se voi toteutua vain, jos ihmisille tarjotaan välineitä uuden roolin ottamista varten. Kun kansalaisen rooli muuttuu, sen myötä alkavat kehittyä yksilökeskeiset terveyspalveluiden markkinat.

Lue lisää

 

TERVEYS- JA HYVINVOINTIALAN SHOK SYNTYMÄSSÄ

Terveyden ja hyvinvoinnin strategisen huippuosaamisen keskittymä (SHOK) on syntymässä. Ohjelma-alueet on päätetty, aiesopimusten ja osakkaiden allekirjoitusten kerääminen on käynnissä, ja osakeyhtiö perustetaan näillä näkymin toukokuussa.

Lue lisää

 

NÄKÖKULMA

Olli Riikkala

KYLLÄ MAAILMASSA RAHAA RIITTÄÄ
Mutta millä ehdoilla?

Liian usein on käynyt niin, että yrityksen näkymät ovat rahankeruuvaiheessa olleet liian ruusuiset ja niille on sijoittajilta saadun rahan jälkeen tullut takapakkia. Tästä on alkanut perättäisten pääoman lisätarpeitten kierre. Se puolestaan on johtanut siihen, että sitoutuneiden omistajien omistusosuus on kutistunut ja yritys on siirtynyt markkinatalouden raakojen lainalaisuuksien piiriin.

Lue lisää

 

Ajankohtaista

GEMA hanke on käynnistynyt

GEMA hanke eli GEneerinen suunnitteluMAlli - Viranomaisvaatimuksia sisältävien lääkintälaitteiden elinkaaren huomioiminen tuotekehityksessä on käynnistynyt. Hankkeen puitteissa pidetään myös seminaareja, joihin voivat osallistua myös hankkeen ulkopuoliset yritykset erillistä osallistumismaksua vastaan. Kyseessä on FiHTAn, VTT:n terveysteknologian alan yritysten, Tekesin sekä Teknologiateollisuus ry:n yhteistyöhanke. Lisätietoa: www.fihta.fi

IHE -hyödyntämisselvitys saatavilla

Kuopion yliopiston, Tekesin ja Terveysteknologian liitto FIHTA:n IHE-hyödyntämisselvitys on valmistunut ja saatavilla:

http://his.uku.fi/ihe/IHE-selvitys-v110.pdf

Selvitys sisältää tulokset vuoden 2008 kyselystä sekä asiantuntijahaastatteluista, kuvauksia kotimaisen hyödyntämisen kannalta merkittävimmistä IHE-profiileista, sekä johtopäätöksiä ja suosituksia IHE:n hyödyntämiseen ja terveydenhuollon tietotekniikan kehittämiseen liittyen.

Teknologiakatsaus Continua Health Alliancessa kehitettävistä standardeista julkaistu

Lisätietoa: VTT:n laatima Continua -raportti

STeHS:n vuosiseminaari Terveyttä verkosta ja verkostoista 2.-3.4.2009 Oulussa

Lisätietoa: http://fimnet.fi/telemedicine/kansallinen_seminaari.php

HIMSS - kongressi ja näyttely Chicagossa 4.-8.4.2009

Suomalaisdelegaatio menossa HIMSS09 - kongressiin. Suomella on myös oma näyttelyosasto 4635 iWellness Limited, jolla suomalaistaustaiset yritykset voivat esitellä ratkaisujaan.

Lisätietoa: http://www.sitra.fi/fi/Yleiset/HIMSS/HIMSS.htm

Hyvinvointialan Businesstapahtuma Kiinassa 17.-22.4.2009

Vielä mahtuu mukaan! Suomen Hyvinvointi- ja HealthBIO -osaamisklustereiden yhteisenä kansallisena tapahtumana järjestetään huhtikuussa 2009 hyvinvointialan businesstapahtuma Kiinassa. Kuopio Innovation Oy koordinoi tapahtuman järjestelyjä.

Lisätietoa: http://www.kuopioinnovation.fi/page.asp?sid=1&sivu=4&kpl=55

 

 

FiHTAn uutiskirje

Päätoimittaja

Terhi Kajaste
050 576 5536
terhi.kajaste@teknologiateollisuus.fi

Toimittajat

Martti Ahlstén
0500 582 588
martti.ahlsten@verbi.netppl.fi

Liisa Ahlstén
0400 582 588
liisa.ahlsten@verbi.netppl.fi

Tämä kirje on postitettu FiHTAn kokoamalle postituslistalle. Jos haluat pois listalta, klikkaa alla olevaa linkkiä. Postituslistalle voi ilmoittautua lähettämällä viestin sähköpostiosoitteeseen: terhi.kajaste@teknologiateollisuus.fi

 
Terveysteknologian liitto ry - FiHTA